maanantai 15. helmikuuta 2016

ALLERGINEN KOULULLE


Olin ollut vain noin viikon koulussa, kun kaulaani alkoi tulla outoa ihottumaa. Se kutitti ja punoitti, ja lopulta siitä irtosi nahka aina uudelleen ja uudelleen. Sen seurauksena iho tulehtui ja oli todella kipeä. Noin kuukauden koulua käytyäni silmäluomet turposivat ja silmänympärykset alkoivat punoittaa ja kuoriutua samalla tavalla kuin kaula. Aloin pikkuhiljaa näyttämään lähinnä narkkarilta. Missään vaiheessa ihottuma ei kokonaan kadonnut, mutta se helpottui aina viikonloppuisin. Aloin jo silloin epäillä, että voiko se todella johtua koulusta. Selvyyden sain kyllä myöhemmin, sillä tämähän oli vasta alkua.

Syyslomalla ihottumani katosi kokonaan ja silmäni näyttivät normaaleilta, mutta samat oireet palasivat kouluun palattuani. Syksyn mittaa oireet pahenivat ja ihottuma levisi molempiin käsiini ensin kyynärpäihin asti ja siitä lopulta koko käsiin. Ihottuma laajeni laajenemistaan ja tällä hetkellä olen kauttaaltani kutisevassa punoittavassa ihottumassa.

Pystyn olemaan yhtäjaksoisesti koulussa noin 2-3 päivää, ja sitten olen taas niin huonossa kunnossa, että on pakko olla kotona pari päivää, että kykenen menemään takaisin kouluun. Näin jään muista jälkeen, ja se voi vaikeuttaa kurssista läpi pääsemistä, tai jopa tarkoittaa hylättyä poissaolojen takia. Ja koska poissaolot eivät minusta itsestäni kiinni, mielestäni tämä on väärin.

Iho-oireiden lisäksi olen myös saanut monia uusia allergioita ja yliherkkyyttä viljoihin, maitotuotteisiin ja kaikki aiemmat allergiani ovat pahentuneet entistä pahemmiksi. Eli olen siis maidottomalla ja gluteenittomalla ja esimerkiksi suklaa, lisäaineet, hedelmät ja muut on ollut pakko jättää pois.

Nämä iho-oireet aiheuttavat sen, että en saa öisin nukuttua kutinan ja sen aiheuttaman kivun takia, en voi laittaa meikkiä kasvoihini, koska se sattuu ja kuivattaa todella pahasti, en voi pukeutua haluamiini vaatteisiin koska ne hiertävät ja tuntuvat ikäviltä päällä, joudun imuroimaan sänkyni ja huoneeni monesti päivässä irronneen ihon takia, ja etenkin sen, että olen henkisesti todella väsynyt tähän ja puran sen kaikkiin muihin.

Koulussa opettajat yrittävät mahdollisimman vähin äänin saada oireilevat oppilaat siirrettyä toiseen oppilaitokseen, mutta itselläni ei ole edes mahdollisuutta muuttaa tuosta noin vain jonnekkin Lieksaan, vaikken sinne kyllä muutenkaan haluaisi lähteä.

Olen joutunut stressaamaan tästä kaikesta, ja eniten siitä, että minne voisin vaihtaa tässä vaiheessa opintoja. En haluaisi lukioon enkä kyllä vielä töihinkään. Olen kaksoistutkinnossa, koska haluan sekä merkonomin tutkinnon, että ylioppilastutkinnon. On äärettömän vaikeaa tässä vaiheessa yrittää puntaroida, että kumpaakohan haluaisin enemmän.

Olen nyt väliaikaisella keskeytyksellä koulusta, koska yritän saada selvyyttä kevään jatkosta. Olen aivan sekaisin tästä kaikesta, ja tuntuu jo nyt viikon oltuani poissa koulusta, että haluan takaisin opiskelemaan, koska ahdistun kotona.

Kaikkein rasittavinta tässä lienee se, että lääkärit eivät suostu ottamaan minkäänlaisia allergiatestejä. Joudun itse jättämään ne ruoka-aineet pois, jotka voisivat aiheuttaa allergiaa. Olen siis melkoisella näännytysdietillä tällä hetkellä. Lääkärit eivät ota myöskään kantaa näihin home- ja sisäilmaongelmiin, tai ylipäätään näiden oireiden syihin, vaan yritetään piilottaa oireet lääkkeillä ja rasvoilla, tietämättä sitä, mistä mitkäkin oireet tulevat. Mutta mitäpä pieni ihminen tämmöisille yksinään mahtaa.

Olen niin kyllästynyt tähän jo yli puoli vuotta kestäneeseen painajaiseen, ja haluaisin oikeasti tähän lopun, mutta miten? Kysymys, jota kysyn itseltäni ja muilta päivittäin.

Tässä lyhenneltynä elämäni keskeinen aihe viime elokuulta tähän päivään saakka.
Tähän loppuun täytyy sanoa se, että monilla muilla on asiat vielä tätäkin paljon paljon huonommin, joten pitää vaan yrittää ajatella positiivisesti ja mennä päivä kerrallaan. Seuraavalla kerralla sitten vähän iloisempien asioiden parissa, tsau!


torstai 11. helmikuuta 2016

NETFLIX SARJOJA

1. Gossip girl

2012 / K13 / 6 kautta
Pääosissa: Blake Lively, Leighton Meester, Penn Badgley 

"Kristen Bell lainaa äänensä hittisarjan nimettömälle bloggarille, joka selostaa tapahtumien käänteitä newyorkilaisessa hienostokoulussa."

Kyseisessä sarjassa on 6 kautta, ja on mielestäni uskomatonta kuinka juoni pysyy todella mielenkiintoisena aivan viimeiseen jaksoon asti. Tykkäsin päänäyttelijöistä ja se lisäsi kiinnostustani sarjaa kohtaan. Jokainen jakso oli katsomisen arvoinen, vaikkakin ensimmäistä jaksoa katsoessa epäröin jatkavani katsomista.

 
2. Rita

2013 / Aikuiset / 2 kautta
Pääosissa: Mille Dinesen, Carsten Bjornlund, Lise Baastrup

"Pedagogisia metodeja Tanskanmaalta! Opettaja-Rita tupakoi koulun vessassa ja sanoo asiat niinkuin ne ovat. Hänen elämänsä on yhtä sekaisin kuin oppilaidenkin asiat."

Tämä sarja oli mielestäni paljon parempi kuin aluksi osasin kuvitellakkaan! Huonoina puolina löytyy järkyttävän kuuloinen tanskan kieli, jonka takia yleensä katsoin sarjaa ilman ääniä, sekä jaksojen aneminen määrä. Muuten tykkäsin sarjasta ja suosittelen ehdottomasti katsomaan.




3. Valehtelevat viettelijät

2013 / K12 / 4 kautta
Pääosissa: Troian Bellisario, Ashley Benson, Lucy Hale

"Ilman kadonnutta johtajaansa tuuliajolle joutunut kaverinelikko tiivistää rivinsä, kun kiristäjä uhkaa paljastaa heidän salaisuutensa"

Kaikista Netflix-sarjoista tämä on varmasti ollut oma ehdoton suosikkini. Sopivasti draamaa, mutta myös jännitystä! Televisiossa pyörii jo viides kausi tätä sarjaa, mutta olen niin huono nykyään katsomaan ohjelmia telkkarista, joten pakko kai sitten odottaa viimeisienkin kausien ilmestymistä Netflixiin. Miinuksia ei ole muita kuin se, että ainakin tämä sarja ilmestyi ja ilmestyy todella jäljessä tuonne katsottavaksi, jos se on nähtävillä jo tv:ssä aikaisemmin.

Sarjat, jotka valitsin tähän postaukseen ovat melko suosittuja Netflixissä tai ylipäätään ja moni onkin jo kyseiset sarjat katsonut, mutta en ole kovin montaa sarjaa näiden lisäksi kokonaan vielä katsonutkaan. Jos te tiedätte jonkun katsomisen arvoisen sarjan, niin vinkatkaa toki mulle!

tiistai 9. helmikuuta 2016

SNAPCHAT

Heips! Oon ite tykänny tosi paljon näistä snapchat-postauksista, joissa siis tarkoituksena on laittaa kyseisessä sovelluksessa otettuja mystoryja, tai ylipäätään siellä otettuja kuvia. Joten päätinkin nyt väsätä teille tämmösen. Me palataan seuraavan postauksen parissa, take care!


1. Oli jäätävä makeenhimo, joten oli pakko saada toffifeetä
2. Viime viikolla kun ootin Villee töistä, kävin vähän tappamassa aikaa ja rahaa
3. Minä ja armaani joku päivä koulussa
4. Muutama viikko takaperin oltiin puunailemassa mopoautoja


1. Ilmeeni kun -32 astetta pakkasta
2. Sain poiketa maidottomasta ruokavaliostani Coffee Housessa
3. Taiteellinen otos koulun macista
4. Raitapaita-selfie


1. Mulla oli pitkästä aikaa lasit päässä muualla kun kotona
2. Talvinen mopoautoilukuva
3, Bae ja minä lähdössä syömään
4. Sain jotenkin otettuu tämmösen ihan kun kesällä otetun kuvan tammikuun lopussa, miten??


1. Ruttusilmä mie
2. Perjantaikuva pari viikkoa taaksepäin
3. Hyihyi minä, käytin ajaessa kännykkää!
4. Olin raapinu naamaani kunnon naarmut yöllä

maanantai 8. helmikuuta 2016

TAMMIKUUN SUOSIKIT

Tsau! Melkoista hiljaiseloa täällä blogin puolella, koska on ollut yksinkertaisesti niin paljon muuta ajateltavaa ja selviteltävää. Hain juuri keskeytyksen koulusta, ja siihen liittyen on tulossa isompi postaus kunhan saan sen valmiiksi. Myös muuta kivaa on suunnitteilla, sillä nyt mulla on aikaa tehdä monenlaisia juttuja. Tässä kuitenkin viime kuun lempparijutut, vaikka niitä ei kovin montaa tällä kertaa olekaan!


Vihdoinkin sain korut kivasti esille tän uuden sisustuselementin avulla.
Anttila 12,95 €
Ensimmäinen oikeesti toimiva rasva, jolla oon saanu kuivan ihon kuriin!
Apteekista noin 10 €
Katy Perryn royal edition hajuveden  sain Villeltä synttärilahjaks, ja oon ihan rakastunu tähän tuoksuun.
Doven go fresh deodorantit on ollu ennenkin mulla käytössä, mutta tää grapefruit on näistä ehdoton ykkönen!
K-citymarket noin 3 €

Palladiumit! Nää kengät pelasti mun varpaat jäätymiseltä kovilla pakkasilla, ja on tosi mukavat jalassa.
Stadium 99,99 €












keskiviikko 23. syyskuuta 2015

OLLAAN LAISKOJA


Tänään on ollut ihan järjetön laiskottelupäivä! Ollaan tehty Villen kanssa täydellinen työnjako; minä katson Netflixiä ja Ville pelaa Fifaa! Ollaan keitelty kahvia vuorotellen ja paistettu pizzaa. Huomenna on kyllä jo pakko raahautua kouluun, tai erakoidutaan ihan liikaa muusta maailmasta, haha. Muuten kuuluu hyvää, pääsin toissapäivänä pikaisesti purkamaan shoppailuintoa ja ostin itselleni uuden huivin näin syksyn kunniaksi! Lompakon kannalta onnekseni ehdin keskustaan vasta hieman ennen sulkemisaikaa, etten ehtinyt seota aivan täysin ihanista syksyisistä neuleista ja villatakeista! En malta odottaa torstain Kuopio-reissua luokan kanssa, koska sitten on viimein lupa tuhlata.



Huivi H&M 14,95e


perjantai 18. syyskuuta 2015

ENSIMMÄINEN


Huomaamattani oon taas tässä tilanteessa, kirjoittamassa ensimmäistä blogipostausta. Tällä kertaa blogini kantaa samaa nimeä kun viimekin kerralla, josta on aikaa jo ainakin kaksi vuotta. Aika on kulunut niin huomaamattomasti, että tuntuu kuin en olisi koskaan tätä hommaa lopettanutkaan, hih. Kuitenkin, aloitan taas tyhjältä pöydältä ja saa nähdä, että mitä tästä tulee.

Voisin näin aluksi kertoa itsestäni joitakin perustietoja, joiden avulla pääsette tuntemaan minut paremmin. Nimeni on siis Kristella, olen 16 vuotias ja tulen Joensuusta. Opiskelen kaksoistutkinnossa merkonomiksi Joensuun ammattiopistossa. Olen ollut parisuhteessa pian puoli vuotta ja harrastuksina tällä hetkellä on ainoastaan geelikynsien tekeminen ja lumilautailu talvisin. Olen todella eläinrakas, vaikka olenkin todella pahasti allerginen. Olen kiinnostunut hiustenlaitosta ja -hoidosta, sekä meikkaamisesta ja ihonhoidosta. Kirjoitan lifestyle-blogia, tai jotain sinne päin.

En tähän hätään oikein keksi muuta kerrottavaa, toki saa aina kysyä jos jotain tulee mieleen! Liity lukijaksi jos kiinnostuit, tai jos olet ollut vanhan blogini seuraaja. Alla olevat kuvat otin instagram-tileiltäni.